keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Paluu arkeen...

Loppiaisena meidän perhe keräsi joulun jälleen laatikoihin ja pusseihin odottamaan seuraavaa joulua. Tänä vuona oli jotenkin niin haikeaa laittaa tontut, hopea pallot yms. varastoon vaikka toisaalta on ihana laittaa raikasta ja yksinkertaista sisustukseen. Paksut paperipussit ja esim. joululahjaksi saadut kosmetiikkasetti pahvilaatikot ovat muuten hyviä säilytys ratkaisuja joulukoristeille.




Alku viikosta jälleen pakkanen kiristyi, joten joulun pois siivouksen yhteydessä oli hyvä heittää matot ulos tuulettemaan. Aloitimmekin kunnon suursiivouksen kotiimme. Kaappeihin on kertynyt paljon tarpeetonta joten mielessä olisikin vuokrata kirppispöytä pariksi viikoksi. Olemme yleensä vähintään kerran vuodessa laittaneet kirppispöydän, jossa saa myytyä esim. Siirin vanhoja vaatteita yms. Pöytää kun jaksaa käydä siivoamassa ja tuotteita ei hinnoittele liian kalliiksi saa aina muutaman satasen tienattua. Tällä kertaa tienesti menisi matkakassaan. 


Täytän syksyllä 30-vuotta ja lähdemme mieheni, siskoni ja siskoni miehen kanssa synttäreitäni juhlimaan New yorkkiin.

Nyt jatkan siivoamista. Ehkä seuraavassa blogissa paljastan miltä talvisessa kodissamme näyttää!


Ps. Joko olet huomannut Suomen paras leipomo ohjelman mainokset. Meidänkin leipomo kisaa ohjelmassa tällä kaudella ;) Leipomo esittelyyn pääset tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti