keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesä kiireitä...

Ihanaa, kesä on jälleen täällä ja elämä on ollut melkoista kiirusta viime kuukaudet...


Toukokuun lopulla juhlittiin uusia ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Meillä leipomossa leivottiin toukokuun viimeiselle viikolla reilut pari sataa kakkua kevään valmistujaisiin. 


Kun valmistujais "rytäkästä" selvittiin, starttasi kesän häät, rippi yms. juhlakausi. Meidän juhlakartanossakin juhlittiin ensimmäisiä kesähäitä. 

Tänä kesänä meidän perheessä ei vietetä perinteistä kesälomaa, vaan teemme mieheni kanssa koko kesän töitä. Siirulainen lomailee tarhasta, joten olemmekin yrittäneet keksiä kaikkea pientä kivaa pikku mimmille, jotta hänen kesä tuntuisi kuitenkin mukavalta.

Kesäkuun alussa kävimme sirkuksessa ja nyt juhannuksena kävimme Suomen Tivolissa.



Juhannuksena vietimme kesän ainoat vapaapäivät, kun pidimme leipomomme suljettuna 3 päivää. Juhannusvieraita saimme Ruotsista, kun äitini serkku ja hänen aikuiset lapset saapuivat kyläilemään meille. Juhannukseemme kuului siis tivolin lisäksi herkullisia ruokia, hyviä juomia, ihanaa seuraa sekä kauniit yöttömät yöt.



Olemme avanneet leipomomme yhteyteen kauan toivotun kahvila-myymälän. Kahvilamme on auki maanantaista perjantaihin klo.10-17. Nyt kesällä meillä on myös muutamia tapahtumia tilallamme. Tulevana viikonloppu on kakku/jälkkäri buffet juhlakartanollamme ja heinäkuun viimeisenä sunnuntaina 26.7 jo perinteeksi muodostuneet kesän avoimet ovet päivät, jolloin myymme runsaasti erillaisia leivonnaisia sekä tarjoamme pullakahvit livemusiikin kera.

Ihania kesäisiä päiviä ja aurinkoisia hetkiä!