torstai 19. maaliskuuta 2015

Nosh -vaatekutsut...

Vietimme maanantaina juhlakartanossamme Nosh -vaatekutsut. Pirteä ja iloinen Jenniina Heikkilä tuli esittelemään meille ihastuttavaa ja ekologista Nosh -vaatemallistoa. Olin kutsunut kylältä ja kaupungilta ystäviä ja tuttuvia kutsuille, ja alkuun tuntui että lähes jokaisella on jotain muuta menoa, mutta onneksi kutsuille tuli kuitenkin parisenkymmentä vierasta. 

Nosh -vaatteet ovat Suomessa suunniteltuja ja ekologisia. Pääasiassa mallistosta löytyy vaatteita lapsille, mutta myös naisille on oma mallisto. Vaatteet ovat pirteän ja kauniin värisiä. Siirin kanssa löysimme mallistosta monta ihanaa vaatetta ja päädyimme ostamaan suloisen mekon, t-paidan ja lippispipon. 

Leivoin tarjottavaksi kutsuille kuppikakkuja ja macarons leivoksia.




Olen jälleen innostunut lukemaan kirjoja. Kirjakaupasta ostin sensaatio kirja Fifty shades on grey pokkarin ja olen ahminut kirjan kohta parissa päivässä läpi.




Tiistaina kirjakaupan lisäksi kävimme perinteisillä Rovaniemen kevät markkinoilla, josta ostimme ison pussillisen herkullisia lakuja. Tänä vuonna ainakin säät suosivat markkinaväkeä!

Ihastuttavaa torstaita!

Ps. Tiistaina ratkesi Suomen paras leipomo -kisan voittaja. Onnea hirmuisesti Turkuun MBakerylle voitosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti